Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tavoitteena on antaa yksilölle keinoja selviytyä mahdollisimman omatoimisesti oman elinympäristönsä arkisissa tilanteissa. Terapiassa pyritään vaikuttamaan yksilön toimintamahdollisuuksiin, joita saattavat rajoittaa erilaiset kehitykselliset häiriöt, ikääntymisen mukanaan tuomat muutokset, sairaudet tai vammat. Terapian avulla toimintakykyä ja kehitystä pyritään edistämään ja ylläpitämään opastamalla yksilö löytämään ja hallitsemaan keinoja huolehtia itsestään, olemaan vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, tekemään työtä tai opiskelemaan, viettämään vapaa-aikaa ja leikkimään.
Toimintakykyä ja toimintaterapian tarvetta arvioidaan esimerkiksi testeillä, haastattelemalla ja havainnoimalla sekä eri toimintamuotojen avulla. Toimintamuodot vaihtelevat potilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan, ja niitä sovelletaan mahdollisimman mielekkään kuntoutuksen aikaansaamiseksi. Toimintaterapeutti voi tutustuttaa potilaan myös erilaisiin arjen tilanteita helpottaviin apuvälineisiin, valmistaa yksilöllisiä ortooseja ja ehdottaa potilaan asuntoon laadittavia muokkauksia mahdollistamaan turvallinen sekä itsenäistä toimintaa ja elämänlaatua tukeva elinympäristö. Toimintaterapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa.
Tärisevä sekä hierova patja. Muovi/vinyyli päälysteinen. Patjassa 5 kpl 12 v moottoria. Mukana vä.....
Tärisevä käärme. Kaksinopeuksinen tärinä valinta tässä tuotteessa. Toimta paristoilla 2 kpl C par.....
Tärisevälle käärmeelle nahkat eli pinta. Miellyttävää materiaalia. Pituus 124 cm. Muista täm.....
Tasapaino keinulauta. Pohjassa on nystyröitä eli ei ole tasainen pinta joka antaa haastavuutta ta.....
Tasapainolauta pyöreä. HUOM!!! Sisältää KOROKEPALAN Nostaa 10 cm. Tekee harjottelun huomattavasti.....
Tasapainosiilit 6 kpl sarja. Kivan värikkäät ja nystyräiset ilmatäytteiset siilit. Rakentele rata.....
Movin Step harjoituslaitetta voit käyttää stepperinä aerobic harjoitteissa tai tehdä omatoimisia h.....
Tasapainotyyny/Koordinaatiolauta-sarja. Sisältää kaksi osaa, tyynyn päälle sekä kuperan tyynyn al.....
Pinofit tasapainotyyny soveltuu hyvin erilaisiin toiminnallisiin tasapainohajoitteisiin ja istuin.....
Pinofit tasapainotyyny soveltuu hyvin erilaisiin toiminnallisiin tasapainohajoitteisiin ja istuin.....
Pinofit tasapainotyyny soveltuu hyvin erilaisiin toiminnallisiin tasapainohajoitteisiin ja istuin.....
Pinofit tasapainotyyny soveltuu hyvin erilaisiin toiminnallisiin tasapainohajoitteisiin ja istuin.....
Iso nasturapallo eli terapiapallo. Halkaisija 100cm ( 1 M) Kunnat, sairaalat ja laitokset hu.....
Terapiapallot saatavilla myös. Sopii muuten erinomaisesti paikallisten lihaskireyksien rentoutuks.....
Terapiarulla nastura eli nappulapintainen ilmatäytteinen kuten Terapiapallo nasturakin. .....
Tersano iClean Mini - Otsonivettä kompaktissa koossaiClean Minin myötä pystyt järjestämään otsonipuh.....
Time Timer Rannekello on kokonaan uudistunut! Erilainen ulkonäkö, uusi tekniikka ja parempi käyte.....
Time Timer lasten rannekello on saanut uudet huikeat värit. Vaaleansininen, pinkki sekä limen.....
Tridget 60- viriketuote on oivallinen esimerkisi hienomotoriikan harjoitteluun. Sisällöstä 60% tä.....
Trumpetti laatat. 6 kpl värikkäitä ja pyöreitä halkaisijaltaan 33 cm sekä eivät ole liukkaita vaa.....